Ajankohtaiset uutiset

Kategoriat:
Outo ja perinteisiä rajoja rikkova autoliike kasvaa nyt markkinoita räväkämmin
23.02.2024 - Tiedotteet

Outo ja perinteisiä rajoja rikkova autoliike kasvaa nyt markkinoita räväkämmin

Käytetyt henkilöautot tekevät kauppansa. Bilar99 vahvistui moninkertaisesti suhteessa markkinaan viime vuonna.

Autojen kappalemääräinen myynti Bilarilla kasvoi edeltävästä vuodesta 36% (9000kpl) ja liikevaihdossa kasvua syntyi 17% (138milj.eur). Myös kannattavuus vahvistui.

Huomiona että päivitimme viime vuoden aikana myytävien autojen keskihintaa alaspäin, kysynnän ohjautuessa edullisempiin autoihin.

Myytyjen autojen markkinaosuus Bilarilla (lähde Netwheels Mittaristo autoliikkeet) kasvoi +42%, joten kasvoimme yli 9 kertaisesti suhteessa käytettyjen henkilöautojen markkinaan (+4,1%). Myynnin kasvun takana on sitoutunut ja työteliäs henkilöstö, joka haluaa olla kasvussa ja yhtiön kehittämisessä vahvasti mukana.

"Koko henkilöstö on sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin ja muutokseen sekä toimintaa on saatu vietyä yhdessä haluttuun suuntaan. Vahvan innostuneisuuden aistii päivittäin kentällä ja se välittyy myös asiakkaisiin. Tavoitteiden eteen ollaan valmiita tekemään lujasti töitä yhdessä ja yksilöinä." - Mikko Jokelainen iloitsee. 

Olemme panostaneet varaston kasvattamiseen ja laadukkaampaan varastonhallintaan. Erityisesti kahden jälkimmäisen vuosineljänneksen aikana onnistuimme näissä odotetusti.

"Kokonaisvarastomme kattaa nyt yli 1300 autoa eli se on kasvanut vuoden takaisesta noin 50%. Hienoa että voimme täyttää valikoimallamme yhä useamman asiakkaan ja asiakkuuden autoilun tarpeet. Lähtökohdat tälle vuodelle ovat erittäin hyvät ja myynnissä on odotettavissa huomattavaa kasvua, mikä näkyy selvästi jo nyt." - Jokelainen teroittaa.

Rekrytointi ja kouluttaminen ovat merkittävä osa Bilarin kasvua. Kouluttamisessa keskitytään erityisesti johtamiseen sekä laadukkaaseen toimimiseen asiakastilanteissa.

"Bilarille hakeutuu töihin paljon sellaisia tekijöitä, joilla on kova tahtotila ja intoa oppia uutta. Oli sitten uusi tekijä alalla tai takana pidempi ura autokaupassa niin tahtotila on sama." Jokelainen kertoo

Bilar99 erottuu muusta automarkkinasta poikkeavalla yritysilmeellä, sekä erityisellä palveluhenkisyydellä.

Nämä seikat antavat vahvan perustan kuluvalle 2024 kaudelle.

Lue lisää
Bilarin Suurmyymälä avaa ovensa Helsingin Malmilla maanantaina 11.12.2023!
08.12.2023 - Tiedotteet

Bilarin Suurmyymälä avaa ovensa Helsingin Malmilla maanantaina 11.12.2023!

Toimintamme kasvaa ja avaamme uuden suurmyymälän ensiviikolla Helsingin Malmilla. Myymälä sijaitsee keskeisellä paikalla Tattariharjun alueella. Avattava lippulaivamyymälämme tulee aikanaan täydellä vahvuudella työllistämään yli 30 henkeä, sekä tilojen ja pihan kokonaiskapasiteetti on lähes 200 autoa! Malmin toimipisteen myyntipäälliköksi on nimitetty Roni Pentikäinen.

 

”Uusi suurmyymälä tulee vetämään ihmisiä puoleensa laajan valikoiman ja keskeisen sijaintinsa myötä. Laaja valikoimamme mahdollistaa erilaiset vaihtoehdot eri tarpeisiin, ja jokaiselle löytyy varmasti se omaan tarpeeseen sopiva auto. Ja toki koko Bilarin lähes 1000 auton valikoima on asiakkaillemme saatavilla Malmin lippulaivamyymälän kautta.” – kertoo Pentikäinen.

 

Suurmyymälän viereen avautuu lisäksi omana yksikkönään Bilarin ostoterminaali, jonka kautta tuontiautot kulkeutuvat jatkossa toimipisteillemme ympäri Suomen.

Ostoterminaali tehostaa ja yhtenäistää prosessia tuontiautojen myyntiinlaitossa, kun kaikki voidaan tehdä valmiiksi ostoterminaalin tiloissa ennen auton toimittamista myymälöihimme. 

 

Uusi lippulaivamyymälä avataan 11.12.2023 klo 10:00 osoitteeseen Takoraudantie 3, 00700 Helsinki. Myymälän avautumisen myötä Vantaan Vetokujalla sijaitseva toimipiste ja henkilökunta muuttaa Malmille.

 

Tervetuloa odotukset ylittäville autokaupoille Bilarille - jatkossa myös Helsingin Malmille!

Lue lisää
Palvelemme koko kesän arkisin klo 10-18 ja lauantaisin klo 10-16
Bilarin kahdeksas toimipiste avattu Kuopioon